Tag Archives: strategia

Toistettavuus tuo tuloksia

Yritys, joka pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään ja toimintaansa, ajautuu varmuudella ongelmiin. Jatkuva parantaminen ja laadun hiominen eivät auta, kun liiketoimintamalli vanhenee ja menettää kilpailukykynsä. Yritykset, joista kehittyi maailmanlaajuisia markkinajohtajia esimerkiksi silloin, kun valokuvaus oli kemiaa, ovat nyt konkurssissa. Jatkuva kehittyminen ei pelasta elinkaarien murtokohdissa. Innovatiivista näkemyksellisyyttä tarvitaan, kun liiketoimintamallia kehitetään strategisesti. Kaikesta huolimatta tuloksen tekemisessä

Ego – johtajan ”sisäinen sankari”

Johtaja voi kuvitella olevansa ennakkoluuloton, ratkaisuissaan ehdottoman järkevä, perustella valinnat strategialla ja uskoa, että oman egon kuiskaukset eivät vaikuta päätöksiin. Kun johtaja näin uskoo, se on hänelle totuus, joka ohjaa hänen käyttäytymistään. Viime perjantai kahden Davidin kanssa viritti ajatuksia. Kahden johtavan eurooppalaisen mentoroinnin ja coachingin gurun David Clutterbuckin ja David Megginsonin duetto herätti ajattelemaan johtajuuden

Dynaamiset kyvykkyydet tienristeyksessä

Terveiset Roomasta. Tällä viikolla yli tuhat maailman strategiaprofessoria, johtajaa ja strategiakonsulttia on koolla Strategic Management Societyn konferenssissa pohtimassa, millaisessa tienristeyksessä strateginen johtaminen on. Konferenssin teema on Strategic Management at the Crossroads. Tässä tuoreita vaikutelmia siitä, mikä asiantuntijoita puhuttaa. Crossroad tarkoittaa tienristeystä, josta voi lähteä moneen suuntaan. Sitä strategia onkin tekemässä. Jos käsityksesi on, että strategia luodaan