Mikä pelastaa yrityksen kun johtoryhmä on arrogantti tai toimitusjohtaja narsisti

Minulla oli mahdollisuus vierailla Motorolassa 90-luvun alussa, kun se oli valittu maailman parhaiten johdetuksi yritykseksi. Meitä oli noin kahdenkymmenen hengen joukko yritysjohtajia ja tapasimme silloisen vastavalitun CEO:n  Chris Galvinin, joka edusti kolmannen polven omistajia. Hänen isoisänsä Paul Galvin perusti Motorolan.

Kysyin häneltä:  ”What keeps you awake during the night?”, “What is your biggest problem?” Hän mietti hetken ja vastasi: “I’m afraid, that my executives are too arrogant.”

CEO tunnisti tilanteen, mutta ei kyennyt tekemään sille mitään. Nokia alkoi menestyä, Motorola menetti markkinaosuuksia ja siitä alkoi silloinen alamäki. Viime päivien uutiset (Googlen ostotarjous) ovat vain luonnollinen jatko Motorolan tarinalle.

Chris Galvinin tapaus ei ole suinkaan ainoa. Mikäli johtoryhmä on arrogantti ja toimitusjohtaja täysjärkinen, on vielä toivoa. Nykyisin on käytössä niin hyviä johtamisen työkaluja, että haluttu muutos kyetään implementoimaan kunhan muistetaan, että muutosta ei voi johtaa pelkällä puhumisella.  Viestintä on johtamisen voiteluainetta,  eikä pelkästään viestintävetoisten muutosprosessien ennuste ole kovin hyvä. IMD:n tutkimusten mukaan 70% johtajien potkuista johtuu siitä, ettei strategiaa ole saatu vietyä käytännön toimenpiteiksi.

Miten yrityksen johtoryhmiin saadaan tervettä nöyryyttä asiakasymmärryksen lisäksi?

Tänäpäivänä asiakasymmärryksen (Customer Insight) jalostaminen on ainoa tapa pitää yritykset hengissä. Mitä asiakkaamme haluavat?  Miten he haluavat ostaa? Miten he haluavat sitoutua ja osallistua brändiimme ja sen kehittämiseen?

Usein yritykset hakevat täydellisiä yksilöitä (johtajia) sen sijaan, että ne keskittyisivät rakentamaan täydellistä tiimiä (johtoryhmää).  Johtoryhmä on yhteisvastuussa yrityksen menestymisestä.  Se, että johtoryhmän jäsenet suoriutuvat hyvin toimenkuvistaan ei takaa yrityksen menestymistä. Kun johtoryhmä kykenee ajattelemaan yli vastuualueidensa yhtenäisenä tiiminä, se tuottaa lisäarvoa yritykselle. Yleinen ongelma on VIA Groupin mittausten mukaan se, että johtoryhmän jäsenet eivät tunne olevansa toimivan tiimin jäseniä.

Mikä sitten pelastaa yrityksen narsistisen toimitusjohtajan kynsistä? 

Vastaus on: ei mikään, ei edes konsultti.  Nykyaikana sosiaaliset mediat pitävät huolen siitä, että sana leviää.

Maija Isotalo

Customer Relationship Director, Senior Consultant


P.S. Koska muuten viimeksi auditoitte johtamisen johtamisen tason?