Ensimmäinen eMBA in Consulting

Aloittamamme eMBA in Consulting on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Kun toimintaympäristö muuttuu nykyistä vauhtia, on johtoa ja organisaatioita neuvovan konsultointitoiminnan pystyttävä kehittymään loikin eteenpäin. VIA Groupin koko konsulttijoukko aloitti 2,5-vuotisen urakan. Työn ohessa toteutettuna kokonainen akateeminen tutkinto on osoitus sitoutumisesta ammattiosaamiseen ja vakavuudesta, jolla ryhmä työhönsä suhtautuu.

eMBA in Consulting ohjelman johtajan toimii Tampereen Teknisen Yliopiston johtamisen professori Asko Miettinen, jolla itsellään on taustoja myös mm. Helsingin Kauppakorkeakoulusta, Harvardista ja Stanfordista. Hänellä on pitkä kokemus johdon kehittämisestä myös mm. Lifimistä, Jokosta ja monista organisaatiokohtaisista pitkistä kehitysohjelmista.

Ohjelman käynnistänyt kaksipäiväinen viikonloppujakso on ohi. Oli hienoa nähdä innostus ja oppimisen nälkä, joka ryhmästä oli aistittavissa. Konsulttina ei voi menestyä pidemmällä aikavälillä vain syömällä jo hankittua osaamispääomaa.

Oman lisäsävynsä ohjelmaan tuovat ne asiakasyritysten sisäiset konsultit ja kehitysjohtajat, jotka tulevat mukaan konsulttien joukkoon tekemään oman Executive Master of Business Administration in Consulting -tutkintonsa.

Tulevaisuudessa tällä palstalla varmasti palataan eMBA:n kokemuksiin ja löytyneisiin näkökulmiin.